3. Määräysten mukainen käyttö
Metallinkatkaisukonetta käytetään metallien kat-
kaisuun, koneen koosta riippuen.
Konetta saa käyttää ainoastaan sille määrättyyn
tarkoitukseen. Kaikkinainen tämän ylittävä käyttö
ei ole määräysten mukaista. Kaikista tästä aiheu-
tuvista vahingoista tai loukkaantumisista on vas-
tuussa laitteen omistaja/käyttäjä eikä suinkaan
sen valmistaja.
Ole hyvä ja ota huomioon, että laitteitamme ei ole
suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi pienteol-
lisuus- tai teollisuustarkoituksiin. Emme siksi ota
mitään vastuuta vaurioista, jos laitetta käytetään
pienteollisuus-, käsityöläis- tai teollisuustyöpaiko-
illa tai näihin verrattavissa olevissa toimissa.
Koneessa saa käyttää vain siihen sopivia katkai-
sulaikkoja. Pikateräs-, kovametalli-, puu- ynnä
muiden sahanterien käyttö on kielletty. Määräys-
ten mukaisen käytön olennainen osa on myös
työturvallisuusmääräysten sekä asennusohjeen
ja käyttöoppaassa annettujen käyttöohjeiden
noudattaminen.
Konetta käyttävien tai huoltavien henkilöiden tu-
lee perehtyä koneeseen ja olla tietoisia mahdolli-
sista vaaratekijöistä. Lisäksi tulee voimassaolevia
tapaturmanehkäisymääräyksiä noudattaa mitä
tarkimmin. Muita yleisiä työterveydellisiä ja turval-
lisuusteknisiä sääntöjä tulee noudattaa.
Koneeseen tehdyt muutokset sulkevat valmista-
jan vastuun, myös tästä aiheutuvista vahingoista,
kokonaan pois.
Määräysten mukaisesta käytöstä huolimatta ei ti-
ettyjä riskitekijöitä voida täysin sulkea pois. Kone-
en suunnittelusta ja rakenteesta johtuen saattaa
esiintyä seuraavia riskejä:
•
katkaisulaikan suojaamattomaan osaan kos-
kettaminen.
•
pyörivään katkaisulaikkaan tarttuminen (viil-
tohaavat).
•
työstökappaleiden ja työstökappaleen palo-
jen takapotkut.
•
katkaisulaikan repeäminen.
•
vahingoittuneiden tai viallisten katkaisulaikko-
jen poissinkoaminen.
•
Kuulovammat, ellei käytetä tarvittavia kuulo-
suojuksia.
Anl_TC_MC_355_1_SPK13.indb 85
Anl_TC_MC_355_1_SPK13.indb 85
FIN
4. Tekniset tiedot
Vaihtovirtamoottori ..................220-240 V~ 50 Hz
Teho P ..................................................... 2200 W
Joutokäyntikierrosluku n
Katkaisulaikka ................ø 355 x ø 25,4 x 2,8 mm
Seisontapinta ................................ 470 x 280 mm
Kääntöalue ............................................. 0° – 45°
Ruuvipihdin kiinnitysleveys enint. ........... 250 mm
Sahausleveys 90°
kulmassa .......................... Ø 125 / 110 x 110 mm
Sahausleveys 45° kulmassa Ø 100 / 90 x 90 mm
Paino .........................................................16,2 kg
Vaara!
Melu ja tärinä
Melu- ja tärinäarvot on mitattu standardin
EN 62841 mukaisesti.
Äänen painetaso L
.......................... 94,1 dB(A)
pA
Mittausvirhe K
............................................ 3 dB
pA
Äänen tehotaso L
.......................... 107,1 dB(A)
WA
Mittausvirhe K
........................................... 3 dB
WA
Rajoita melunpäästöt ja tärinä mahdollisim-
man vähäisiksi!
•
Käytä ainoastaan moitteettomia laitteita.
•
Huolla ja puhdista laite säännöllisesti.
•
Sovita työskentelytapasi laitteen mukaiseksi.
•
Älä ylikuormita laitetta.
•
Tarkastuta laite aina tarvittaessa.
•
Sammuta laite, kun sitä ei käytetä.
•
Käytä suojakäsineitä.
Huomio!
Jäämäriskit
Silloinkin, kun käytät tätä sähkötyökalua
määräysten mukaisesti, jää jäljelle aina tietty
jäämäriski. Tämän sähkötyökalun raken-
teesta ja mallista riippuen saattaa esiintyä
seuraavia vaaroja:
1. keuhkovaurioita, ellei käytetä sopivaa pöly-
suojanaamaria.
2. kuulovaurioita, ellei käytetä soveliaita kuulo-
suojaimia.
3. terveydellisiä haittoja, jotka aiheutuvat käden-
käsivarren tärinästä, jos laitetta käytetään
pitemmän aikaa tai sitä ei käsitellä ja huolleta
määräysten mukaisesti.
- 85 -
....................4200/min
-1
0
22.06.2022 08:26:09
22.06.2022 08:26:09