▶ Varmista, ettei työskentelyalueella ja erityisesti leikkaussuunnan alueella ole ketään. Pidä muut henkilöt
noin 15 m päässä työskentelypisteestäsi.
▶ Ohjaa tuotetta tasaisesti ja siten, ettei katkaisulaikkaan kohdistu sivusuuntaisia voimia.
▶ Vältä vaarallisia käyttöasentoja.
▶ Aseta katkaisulaikka aina suoraan kulmaan työkappaleeseen nähden. Katkaisu- tai leikkaustyön aikana
älä muuta leikkaamissuuntaa sivusuuntaista voimaa käyttäen tai katkaisulaikkaa kääntäen.
▶ Kiinnitä irrallinen työkappale. Käytä työkappaleen kiinnittämiseen sopivia kiinnittimiä tai ruuvipenkkiä. Näin
varmistat, että työkappale pysyy turvallisemmin paikallaan kuin käsin pideltäessä, ja lisäksi molemmat
kätesi ovat vapaat tuotteen käyttämiseen.
▶ Kiinnitä pyöreät työkappaleet siten, etteivät ne pääse pyörimään.
▶ Älä leikkaa useampaa työkappaletta kerralla, vaan yksitellen peräjälkeen.
▶ Varmista työkappale ja siitä leikattava osa siten, etteivät ne pääse hallitsemattomasti liikkumaan.
▶ Leikkaa työkappaletta aina täydellä kaasulla.
Vältä katkaisulaikan jumittumista
VAARA
Mustelmien ja loukkaantumisten vaara. Jos katkaisulaikka jumittuu leikkausrakoon, laikka saattaa
päästä nousemaan tai vetämään eteenpäin tai katkaisulaikkakone saattaa iskeä takaisin.
▶ Varmista, ettei katkaisulaikka leikattaessa pääse jumittumaan.
Katkaisulaikan jumittumisen syitä:
•
Sahaussyvyys on liian suuri.
•
Leikkausrako painuu kiinni (esimerkiksi katkaistaessa putkea tai levyä).
•
Katkaisulaikka kanttaa.
•
Käytetään soveltumatonta katkaisulaikkaa (katkaisulaikka tukkeutuu).
•
Katkaisulaikka viedään liian nopeasti olemassa olevaan leikkausrakoon.
Työasennosta riippuen jumittuminen aiheuttaa vaarallisia tilanteita.
•
Eteenpäin vetämistä voi esiintyä vaakasuunnassa leikattaessa (esimerkiksi lattiaa leikattaessa). Katkai-
sulaikkakone nykäisee äkillisesti eteenpäin, jolloin se voi irrota käyttäjän hallinnasta.
•
Nousemista voi esiintyä pystysuunnassa leikattaessa (esimerkiksi seinää leikattaessa). Katkaisulaikka-
kone nykäisee äkillisesti ylöspäin, jolloin se voi irrota käyttäjän hallinnasta.
•
Jos katkaisulaikka upotetaan työkappaleeseen soveltumattomaan kohtaan, saattaa aiheutua takaisku.
Näin vältät katkaisulaikan jumittumisen aiheuttamat vaarat:
▶ Katkaise paksu työkappale mahdollisuuksien mukaan aina useammalla leikkausvedolla. Älä leikkaa
kerralla liian syvälle.
▶ Tue levyt tai suuremmat työkappaleet siten, että leikkausuran kaventuminen ei aiheuta katkaisulaikan
kiinni juuttumista.
▶ Vie katkaisulaikka aina ylhäältäpäin vasten leikattavaa työkappaletta.
◁ Katkaisulaikka saa koskettaa työkappaletta vain yhdestä kohtaa pyörimispisteensä alapuolelta.
▶ Ole erityisen varovainen, kun asetat katkaisulaikkaa jo olemassa olevaan leikkausuraan.
▶ Varmista, ettei katkaisulaikka pääse kanttaamaan.
7 Huolto ja kunnossapito
VAARA
Loukkaantumisvaara. Pyörivän katkaisulaikan tai koneen kuumien osien koskettaminen saattaa
aiheuttaa haavoja ja palovammoja.
▶ Sammuta moottori aina huolto, korjaus, puhdistus- tai kunnostustöiden tekemistä varten ja anna
tuotteen jäähtyä.
7.1 Huoltotaulukko
Tarkasta moitteeton kunto, täydellisyys ja vuodot;
tarvittaessa korjaa.
210
Suomi
Printed: 30.03.2017 | Doc-Nr: PUB / 5341995 / 000 / 00
All manuals and user guides at all-guides.com
Ennen työn-
teon aloitta-
mista
Puolen vuoden
välein
X
Tarvittaessa