3.
Kun ensimmäinen henkilö tai ensimmäiset henkilöt ovat alhaalla ja irti köydestä, seu-
raavat henkilöt voivat kiinnittyä paluuköyteen, josta tulee nyt pelastusköysi, kahdeksik-
kosolmun tai köydenpään karbiinihaan avulla, köyden pituudesta ja laskeutumiskor-
keudesta riippuen.
VAROITUS! Useiden henkilöiden peräkkäisistä laskeutumisista koostuvaa evaku-
ointia kutsutaan sukkuloinniksi. Sen aikana paluuköysi muuttuu pelastusköydeksi
ja päin vastoin, joten kahdeksikkosolmu on tehtävä AINA oikeaan kohtaan niin, että
kaikki pääsevät laskeutumaan alas asti. Tätä harjoitellaan peruskoulutuksen aikana.
Muista, että suurimman laskeutumiskorkeuden on oltava kohdassa 4. Tarkastus
ilmoitetun mukainen!
Rakenteesta on irrottauduttava aina kasvot rakenteeseen päin.
Pelokkaan henkilön laskeutuminen pelastajan kanssa
Pelastaja voidaan laskea alas pelokkaan henkilön kanssa. Heidät ON kiinnitettävä samaan
karbiinihakaan erikseen.
VAROITUS! Kaksoislaskeutumisessa on noudatettava aina seuraavia sääntöjä:
– Tarkkaile koko ajan, ettei köysi kosketa tai pääse edes lähelle teräviä reunoja (han-
kautumisvaara).
– CRESTO suosittelee laskeutumista yläpuolelle kiinnitetyn laitteen avulla, mikäli
laitteen luona on avustaja. Jos avustajaa ei ole, laskeutumisessa ON KÄYTETTÄVÄ
henkilöön kiinnitettävää laitetta!
© CRESTO AB 2016 | UK Master vers. 2016 - 1 | Rev. 21.06.2017
PYSY RAUHALLISENA
| 11