3.
Kun ensimmäinen henkilö tai ensimmäiset henkilöt ovat alhaalla ja irti köydestä,
seuraavat henkilöt voivat kahdeksikkosolmun ansiosta tarttua paluuköyteen, josta
tulee nyt pelastusköysi.
He voivat tarttua myös köyden pään karbiinihakoihin, jos tämä on helpompaa köyden
pituuden tai laskeutumiskorkeuden ansiosta.
VAROITUS!
Jatkuvista useiden henkilöiden peräkkäisistä laskeutumisista koostuvaa
evakuointia kutsutaan sukkuloinniksi. Sen aikana paluuköysi muuttuu
pelastusköydeksi ja päin vastoin, joten kahdeksikkosolmu on AINA
tehtävä oikeisaan paikkaan, jotta kaikki laskeutuvat koko matkan alas
saakka.
Tätä harjoitellaan peruskoulutuksen aikana.
Suurimman laskeutumiskorkeuden on täytettävä Tarkastus-kohdassa ilmoitettu
vaatimus. Lisätietoja on kohdassa 4.
Kun henkilö irrottautuu rakennuksesta, kasvojen tulee aina olla kohti rakennusta.
Pelokkaan henkilön ja pelastajan laskeutuminen samanaikaisesti
Pelastaja ja pelokas henkilö voidaan laskea alas yhdessä. Heidät on kiinnitettävä samaan
karbiinihakaan ERIKSEEN.
VAROITUS!
Seuraavia
samanaikaisesti kaksi henkilöä.
On pysyttävä valppaana, jotta köysi ei kosketa teräviä esineitä tai
joudu niiden lähelle.
CRESTO suosittelee laskeutumaan yläpuolelle kiinnitetyn laitteiston
avulla, jos sen vieressä on avustaja. Jos avustajaa ei ole,
laskeutumisessa ON KÄYTETTÄVÄ henkilöön kiinnitettävää laitetta!
© CRESTO AB 2011
Pysy rauhallisena
sääntöjä
on
aina
versio 2011 - 3 UK
noudatettava,
jos
alas
lasketaan
17.10.2011
8